Tänään jopa paisto aurinko, joten kuvasin uudet sukat parvekkeella ennenku alko hämärtää.
Kantapää ei ole yhtään kiva, ku lanka raidoittuu paksuiksi raidoiksi.
Ajattelin lähettää nämä sukat kummitädille ystävänpäiväksi. Niin ja
näissä on elämäni ensimmäinen tiimalasikantapää. Hurjaa.
Sunnuntaina neuloskelin myös
kissapipon.
Ei passaa minun pärställe ollenkaan, mikä ei ole yllätys. Piti vaan
saada tehdä tuommonen. Pikkuveli matkis tässä vaiheessa Kummelia tai
vastaavaa ja sanois "Sehän tässä on, että kuka näitä sitten pitää".
Tuon voi varmaan tyrkyttää jollekki.
Yahoon nettiradio ei jostain syystä toimi mulla enää, niin jouduin
kuluttamaan arvokasta työaikaa uuden radiokanavan etsimiseen. Tämän
hetken suosikki on
Totalrock. Musiikki ei ärsytä ja dj:t puhuu ihanan täsmällistä brittienglantia. Ja suomalaistaki musiikkia tulee välillä.
Jaana haastoi minut kertomaan
omituisista tavoistani. Viisi pitäis keksiä ja sen jälkeen laittaa
kysely viidelle muulle eteenpäin. Omasta mielestäni mulla ei ole mitään
kummallisia tapoja, mutta keksin kuitenki joitakin, joista minulle on
joskus huomautettu.
1. Jatkuva liikkeessä olo. Huojun edes takas kun luen, syön tai katon
telkkaria ellen neulo. Jos huojumiseen ei ole mahdollisuutta, heilutan
jalkaa tai päätä päässä soivan musiikin tahtiin (minun elämässäni on
taustamusiikkia). Ennen nukahtamista heiluttelen jalkoja niin kauan,
että kyllästyn ja nukahdan.
2. En nuku päiväunia muuten kuin äärimmäisen väsyneenä. Päiväunet on
ajan tuhlausta ja niitten jälkeen on aina nuutunu olo ja silmät on
vaikia pitää auki.
3. Irvistelen hissin peilille jos olen hississä yksin tai hyvässä
seurassa. Tätä menoa bongaan itteni joku päivä piilokamerasta. Hississä
voi myös tanssahdella hillitysti.
4. Aamulla ensimmäisenä juon vettä ja tarkistan ulkolämpötilan sekä
kattelen vähän aikaa mitä vastapäisen rakennuksen setät puuhailee
töissä.
5. Haluan tietää tarkalleen kaikki sovitut ajat ja paikat. Ei riitä,
että sanotaan aamulla tai illalla, vaan haluan tietää tarkan
kellonajan.
Voisin laittaa tämän eteenpäin
Paulalle,
Raisalle,
Marsulle,
Marille ja
Sinille mikäli heitä ei ole vielä haastettu.